Lexpert - Oikeusturva, ennakointi ja yritykset

Artikkelit

Helena Haapio

OIKEUSTURVA, ENNAKOINTI JA YRITYKSET:
Tavoitteena oikeudellinen omavastuisuus ja ongelmien ehkäisy

Nykyisin pidetään selviönä, että yrittäjyydellä on keskeinen merkitys työllisyydelle, talouskasvulle ja koko yhteiskunnalle. Taloudellista hyvinvointiamme ei olisi ilman yrityksiä. Yrityksille suotuisan toimintaympäristön luominen ja yrittämisen edellytyksistä huolehtiminen on kaikkien yhteinen etu. Yritykset odottavat yhteiskunnalta vakaita puitteita ja pyrkivät kaikin keinoin turvaamaan ennustettavissa olevat tulokset.

Sopimukset ovat yrityksille keskeinen apuväline niiden pyrkiessä saavuttamaan tavoitteensa, turvaamaan jatkuvuutta ja hallitsemaan riskejä. Sopimusvapauden vallitessa sopimusten merkitys yritysten välisissä suhteissa on rinnastettavissa lakien merkitykseen yhteiskunnassa. Verkostoituminen, nopeasti muuttuvat markkinatilanteet sekä omistaja- ja henkilövaihdokset asettavat sopimuksille ja niiden tekijöille uudenlaisia vaatimuksia.

Suomalaiset yritykset ovat yhä useammin tekemisissä ulkomaisten yritysten kanssa. On tiedettävä myös kansainvälisesti, millaisia sopimuksia missäkin tilanteessa tarvitaan. Onnistuminen anglo-amerikkalaisten kumppanien kanssa edellyttää erityisen suurta huomiota sopimusasioille. Oikeusvarmuus- ja oikeusturvanäkökohdat puhuvat tietoisten etukäteisten valintojen, selkeiden pelisääntöjen ja vankkojen sopimustaitojen puolesta. Ne eivät synny itsestään. Ennustettavia tuloksia on vaikea saavuttaa, jos sopimustaidot ovat puutteellisia, säädökset ovat väljiä ja vieraan maan laista tai ns. yleisistä periaatteista johdetaan jälkikäteen velvoitteita, joita yritykset eivät osaa etukäteen hahmottaa.

Onko yrityksistä ja niiden henkilöstöstä tehty jonkinlainen miinanpolkijakomppania, jotka pannaan tarpomaan tuntemattomaan maastoon ja selvittämään, missä vaaraton reitti kulkee? Tämä kysymys herää, kun asioita tarkastelee kansainvälisesti suuntautuneiden yritysten liikesuhteiden käytännön tilanteissa. Kauppaa tekevät ihmiset eivät useinkaan ole juristeja, eivätkä he hahmota lakien ja sopimusten vaikutuksia. Yksikin taitamaton sopimuksiin liittyvä päätös voi aiheuttaa kaupan arvoon nähden moninkertaiset tappiot. Kun miinaan on törmätty, on liian myöhäistä - yritysten intressissä ei ole kehittää liikesopimusriitojen oikeuskäytäntöä. Miinaan törmäämisen vaara on minimoitava ja miinat on pyrittävä paikantamaan, tunnistamaan ja torjumaan.

Oikeudellinen turvallisuus - menestyvän yrittämisen edellytys

Oikeudellinen turvallisuus on menestyvän yrittämisen perusedellytyksiä. Oikeus ei toteudu yksinomaan jälkikäteisillä korjaavilla toimenpiteillä. Tuomioistuinten nopealla, ennakoitavalla ja perustellulla ratkaisutoiminnalla on toki merkitystä yrityksille - merkitys on kuitenkin marginaalinen suhteessa yritysten menestymisen edellyttämiin vakaisiin puitteisiin ja ennustettavuuteen.

Yritykset eivät menesty etsimällä syyllisiä ja vyöryttämällä vastuita - tuloksentekokyky, maine ja työpaikat on silloin jo voitu menettää. Oikeusriidat on pyrittävä ehkäisemään. Ne kuluttavat aikaa ja resursseja, jotka muutoin voitaisiin käyttää tuottavaan työhön. Jälkikäteisen tarkastelun asemesta huomio on suunnattava oikeudellisen turvallisuuden aktiiviseen edistämiseen ja oikeudellisten ongelmien torjuntaan.

Preventiivisen juridiikan perusajatuksia on, että ongelmat minimoidaan ja ratkaistaan parhaiten siellä, missä ne ilmenevät. Yrityksissä toimivilla ihmisillä on päivittäisessä työssään mahdollisuus hyödyntää huolellisen suunnittelun ja ennakoivan sopimisen mahdollisuudet. Perinteisesti tuotteiden, toiminnan, laadun ja teknologian kehittämisen on katsottu kuuluvan insinööritieteisiin. Markkinointi, myynti, hankintatoimi, taloushallinto, johtaminen ja henkilöstön kehittäminen on mielletty osaksi hallinnollisia tai kaupallisia aloja. Liiketoimiin liittyvä juridiikka on hahmottunut näistä irralliseksi - kuitenkin kaikki yritysten välinen yhteistyö, ostaminen ja myyminen pohjautuu sopimuksiin.

Yritysten menestyminen edellyttää liiketoiminnan ja verkostoitumisen - myös sopimusten - kokonaishallintaa. Kun katsotaan menneen asemesta tulevaan, sopimusten suunnittelun ja etukäteisen asiantuntemuksen merkitys korostuu. On välttämätöntä ylittää eri tieteiden, oppituolien ja osaamisalueiden perinteiset rajat ja tarkastella sopimusten, juridiikan ja juristien roolia uudessa valossa. Sääntö- ja tuomioistuinkeskeisen sopimusoikeuden rinnalle tarvitaan ennakoivaa näkökulmaa ja preventiivisen juridiikan käytännön tietoja ja taitoja. Niitä tarvitsevat sekä juristit että ei-juristit.

Oikeusturvan parantaminen ennakoivalla toiminnalla

Tulevaisuuden oikeudellisiin ongelmiin kohdistuvaa preventiivistä työtä voidaan kutsua monella nimellä. Yritysten ja liikesuhteiden ollessa kyseessä voidaan puhua preventiivisestä juridiikasta, liikesuhteiden riidantorjunnasta, oikeudellisten riskien hallinnasta tai ennakoivasta sopimisesta. Suomessa suuntaus on suhteellisen uusi, vaikkakin ennakoivia ja preventiivisiä aineksia on jo pitkään ollut mukana yritysjuristien työssä, esimerkiksi suunniteltaessa rahoitus- tai yritysjärjestelyjä tai laadittaessa kilpailuoikeuden noudattamista edistäviä ohjelmia (Compliance Programs). Viime aikoina myös yhteiskunnalliseen ja eettiseen vastuullisuuteen on alettu kiinnittää kasvavaa huomiota.

Ajatus oikeusturvan parantamisesta ennakoivalla toiminnalla ei ole sinänsä uusi, eikä sen alue rajoitu tässä kirjoituksessa päähuomion kohteena olevaan yritysten sopimustoimintaan. Ajatuksen toi 1940-luvun lopulla Yhdysvalloissa esiin Louis M. Brown, joka julkaisi vuonna 1950 kirjan Preventive Law ja sen jälkeen lukuisia muita kirjoituksia. Iso-Britanniassa julkaistiin syyskuussa 1998 selvitys civil.justice: Resolving and Avoiding Disputes in the Information Age ja kesäkuussa 2000 strategiapaperi civil.justice.2000. A Vision of the Civil Justice System in the Information Age. Australiassa hyväksyttiin vuonna 1999 oikeudellisten ongelmien ehkäisyyn, käsittelyyn ja ratkaisemiseen liittyvä standardi (Australian Standard AS 4608-1999; Guide to the prevention, handling and resolution of disputes). Tunnusomaista kaikille mainituille julkaisuille on luopuminen asioiden jälkikäteisestä tuomioistuin- ja normikeskeisestä tarkastelusta ja huomion suuntaaminen ihmis- ja yrityskeskeiseen oikeuden toteutumiseen nykyisyydessä ja tulevaisuudessa.

Meillä valtioneuvosto asetti 5.10.2000 oikeusturva-asiain neuvottelukunnan. Asettamispäätöksessä neuvottelukunnan tavoitteeksi määriteltiin oikeusturvan toteutumisen seuraaminen ja pyrkimys oikeusturvan kokonaisvaltaiseen kehittämiseen. Oikeusministeriön tiedotteen mukaan neuvottelukunta kiinnittää työssään huomiota oikeusjärjestyksen laatuun, oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin edellytyksiin sekä oikeuksien toteutumiseen niin virallisessa oikeusturvakoneistossa kuin sovintomenettelyissäkin. Neuvottelukunnan keskeisenä tavoitteena on seurata, toteutuuko oikeusturva niin, että kansalaiset pääsevät käytännössä oikeuksiinsa. Oikeusministeriön tiedotteessa todetaan edelleen, että oikeusministeriö ja sen hallinnonala ovat erityisesti vastuussa siitä, että lainsäädäntö vastaa kansalaisten oikeusturvan edellyttämiä vaatimuksia ja tuomioistuimet samoin kuin muut oikeusviranomaiset toiminnassaan täyttävät niille asetetut tavoitteet. Yhteiskunnan ja oikeudellisten olojen muuttuessa on tärkeää seurata kehityksen kulkua ja suunnata sitä niin, että kansalaisten oikeusturva myös käytännössä kohenee. (Oikeusministeriön tiedote 5.10.2000, http://www.om.fi/5968.htm).

Samansuuntaista kehitystä meillä heijastaa myös se, että valtioneuvosto asetti 20.6.2001 komitean laatimaan selvitystä tuomioistuinlaitoksen kehittämislinjoista. Selvityksen avulla on tarkoitus ennakoida, millaisia vaatimuksia yhteiskunta asettaa tuomioistuimille tulevaisuudessa, miten niihin pitäisi varautua ja mitä asioita painottaa tuomioistuinten kehittämisessä seuraavien 10 – 15 vuoden aikana. Komitean tulee muun muassa hahmotella, millaisia ovat tulevaisuuden oikeusturvaongelmat sekä miten niitä tulisi ratkaista. Lisäksi komitean tulee arvioida, miten meillä jatkossa huolehditaan oikeuden saatavuudesta myös käytännössä ja hahmotella tulevaisuuden riidanratkaisua selvittämällä, mitkä asiaryhmät kuuluvat tuomioistuimille ja mihin asioihin voitaisiin soveltaa joitakin vaihtoehtoisia ratkaisumenetelmiä. (Oikeusministeriön tiedote 20.6.2001, http://www.om.fi/11028.htm).

Oikeusturva-asiain neuvottelukunnan mukaan oikeusturvan parantaminen ennakoivasti tähtää siihen, että kansalaisella on riittävästi tietoa oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan ja mahdollisuuksia sen myötä toteuttaa omaa oikeusturvaansa. Se, että oikeudelliset ongelmat ratkaistaan ajoissa – ennen kuin niistä on kasvanut suuria, ihmisten koko elämää hallitsevia ongelmia – säästää aikaa, voimavaroja ja rahaa niin ihmisiltä ja yhteisöiltä kuin koko yhteiskunnaltakin. Tämä edellyttää sitä, että kansalaisella on tietoa siitä, mitkä hänen oikeutensa ovat, minkälaisia keinoja oikeuksien toteuttamiseksi on tarjolla, miten oikeuksien ristiriitatilanteissa menetellään ja mistä saa neuvoja ja oikeudellista apua. (Oikeusturva-asiain neuvottelukunnan kertomus toiminnastaan 2000–2001, http://www.oikeusturva-asiainneuvottelukunta.fi/uploads/9dyewvb3b69o9.pdf).

Edellä todetut valtioneuvoston toimet ja oikeusturva-asiain neuvottelukunnan toteamukset ovat kiistatta oikean suuntaisia ja tervetulleita. Ennakoivan oikeusturvan kehittämisen ja yritysten oikeudellisen turvallisuuden edistämisen näkökulmasta ne kuitenkin jättävät toivomisen varaa. Niissä mainittujen seikkojen lisäksi tarvitaan pureutumista asioiden ytimeen: keinoihin ehkäistä oikeudellisia ongelmia ja niiden syitä. Tutkimusta, opetusta, tiedotusta ja neuvontaa tulisi suunnata vastaamaan myös tähän haasteeseen.

Lainsäädäntöä ja oikeuskäytäntöä koskevien tietojen saatavuus ei ole yrityksille nykyisin ongelma. Saatavuuden ohella tiedon ymmärrettävyys, selkeys ja käytettävyys ovat tärkeitä. Niitäkin tärkeämpää on erilaisten tietojen merkityksen hahmottaminen ja olennaisen erottaminen tietotulvasta. Liiallinen tietomäärä aiheuttaa helposti tiedonsulatusongelmia. Asioiden tärkeysjärjestykset ovat vaarassa hämärtyä, ja perusasiat ovat vaarassa unohtua.

Oikeusturva-asiain neuvottelukunnan näkemyksen mukaan Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos tai yliopisto voisi selvittää, kokevatko kansalaiset olevansa tietämättömiä oikeuksistaan ja jos näin on, mistä kansalaisten tiedonpuute johtuu, mitä tilanteelle on tehty ja mitä asian parantamiseksi voitaisiin tehdä. Näin on mahdollista toimia - tulokset eivät kuitenkaan välttämättä anna oikeaa kokonaiskuvaa tilanteesta. Ihmiset eivät tiedä, mitä he eivät tiedä.

Viime aikoina on puhuttu paljon hiljaisesta tai piilevästä tiedosta (tacit knowledge); tiedosta, jota meillä on, mutta jota emme tiedosta ja josta emme osaa kertoa muille. Vähemmän on puhuttu niistä tietona ja totena pitämistämme käsityksistä ja uskomuksista, joita meillä on mutta joita emme tiedosta. Viimemainittuja voidaan kutsua nimellä piilevä epätieto (tacit ignorance).

Yrityksissä toimivilla ihmisillä on usein paljon kokemusperäistä tietoa ja vankkoja käsityksiä siitä, miten asiat ovat ja miten eri tilanteissa kannattaa toimia. Nämä totena pidetyt "tiedot" voivat olla suurelta osin vanhentuneita tai vääriä. Virheellinen tai puutteellinen tilanteen hahmottaminen voi johtaa ajatteluvirheisiin. Kansainväliseen liiketoimintaan ja sopimusasioihin liittyvä piilevä epätieto - tiedostamaton tietämättömyys - ei välttämättä paljastu pelkästään kyselytutkimuksin. Totena pidettyjen väärien uskomusten ja tiedoksi luultujen harhakäsitysten tunnistaminen ja muuttaminen edellyttää ponnisteluja tietoisuuden nostamiseksi, asenteiden muuttamiseksi ja osaamisen aktiiviseksi kehittämiseksi.

Vastuu oikeudellisen turvallisuuden parantamisesta ennakoivalla toiminnalla ei voi kuulua yksin viranomaisille. Vaikka Suomessa on kuinka pätevät ja asiansa osaavat viranomaiset, on selvää, etteivät nämä pysty opastamaan kaikissa tilanteissa. Yrityksillä on merkittävä oma intressi huolehtia aktiivisesti oikeusturvastaan. Kaikkien edun mukaista on huolehtia yritysten ja niiden henkilöstön oikeudellisen osaamisen edistämisestä ja sopimustaitojen kehittämisestä. Kyseessä on kaikkien etu - mutta onko kyseessä ei-kenenkään-vastuualue?

Tulevaisuuden oikeus - tavoitteena oikeudellinen omavastuisuus ja ongelmien ehkäisy

"Oikeus on enemmän kuin ongelmien ratkaisemista, sen tulee olla rakentava tekijä."
(Pekka Hallberg: Oikeudenmukainen oikeudenkäynti 2000-luvulla. Helsinki 2001)

Akateeminen sopimusoikeus ei juuri ole ollut kiinnostunut sopimustaidoista tai sopimusten käyttämisestä liike-elämän käytännön tilanteissa. Vientiprojekteissa syntyvä kokemusperäinen tieto sopimusten riskeistä ja mahdollisuuksista, onnistumisista ja epäonnistumisista, on usein jäänyt pelkästään projektiin osallistuneiden henkilöiden tietoon ja yritysten sisäiseksi.

Sekä yritysten että yhteiskunnan intressissä on, että kokemuksista otetaan opiksi ja että yritykset tunnistavat ja minimoivat niitä uhkaavat riskit. Monet keskeiset preventiiviset toimenpiteet ja ennakoivan sopimisen tehtävät ovat sellaisia, että käytännön toimijat, ei-juristit, voivat hoitaa ne, kun heillä on siihen riittävästi tietoja ja taitoja. Panostamalla yrityksissä toimivien ihmisten osaamiseen voidaan huolehtia siitä, että he tekevät valistuneita valintoja ja kaukoviisaita sopimuksia, jotka johtavat mahdollisimman suurella todennäköisyydellä ennakoituun tulokseen.

Jos ongelmia ilmenee, yrityksissä toimivilla ihmisillä on oltava valmiudet selvittää asiat ripeästi niin, etteivät ongelmat johda riitaan. On parempi ratkaista ongelmat yhteisymmärryksessä kuin vihamielisesti. Sen varalta että riitaan kuitenkin joudutaan, yrityksissä tarvitaan valmiuksia ratkaista asiat nopeasti niin, että haitat ovat mahdollisimman pienet ja liike- ja henkilösuhteet voivat jatkua. On aika suunnata myös oikeudellista tutkimusta ja opetusta yritysten käytännön tarpeisiin ja aktivoida yritysten oikeudellinen omavastuisuus.

Itsehoitoa ja itsestä huolenpitoa on tutkittu muun muassa hoitotieteen, lääketieteen, sosiologian ja psykologian näkökulmista. Omahoito ja itsehoito (self-care) viittaavat terveydenhuollon alalla tietoiseen, terveyden edistämiseen tähtäävään toimintaan, jossa keskeistä on yksilön oma vastuullisuus. Terveysuhan havaittuaan ihminen harkitsee eri ratkaisuvaihtoehtoja ja toimii uhan poistamiseksi. Itsehoito voidaan ymmärtää virallisesta terveydenhuoltojärjestelmästä irrallisena maallikoiden toimintana, mutta se voi myös olla yksittäisten henkilöiden aktiivista ja vastuullista toimintaa yhteistyössä terveydenhuoltohenkilöstön kanssa. Molemmat itsehoidon hahmottamistavat ovat kiinnostavia myös preventiivisen juridiikan ja ennakoivan oikeusajattelun näkökulmasta.

Oikeudellisten ongelmien ehkäisy kannattaa, sillä riidat maksavat yrityksille ja yhteiskunnalle luvattoman paljon. Oikeudellinen turvallisuus on paljon muutakin kuin oikeus asianmukaiseen viranomaiskäsittelyyn, oikeus saada päätös tuomioistuimen ratkaistavaksi ja muut perusoikeuksin turvatut osa-alueet. Siihen kuuluu myös tieto ja taito ehkäistä oikeudellisia ongelmia. Tulevaisuudessa tuomioistuimet ovat vasta viimeinen keino. Oikeudellisen turvallisuuden osatekijät voidaan hahmottaa seuraavan kuvion muotoon:

Kuvio 1: Oikeudellisen turvallisuuden osatekijät^[1]

Jotta yritykset kykenevät oikeudelliseen itsehoitoon, on luotava edellytykset niissä toimivien ihmisten oikeudelliselle omavastuisuudelle. Käytännön toimijat, ei-juristit, tarvitsevat uudenlaisia tietoja, taitoja ja osaamista. Sekä yritysten että yhteiskunnan intressissä on varmistaa, että he kykenevät itsehoitoon ja osaavat hakea - ja myös saavat - asianmukaista apua osaamisensa ja itsehoitokeinojensa loppuessa.

Tulevaisuuden juristi - ongelmien ehkäisyn ja oikeudellisen omavastuisuuden edistäjä

Jatkossa ei riitä, että juristit tekevät työnsä ja hoitavat toimeksiantonsa hyvin. Juristien on osallistuttava myös työnsä ja yritysten toiminnan kehittämiseen ja osattava siirtää osaamistaan muille. Kaikkia oppirahoja ei tarvitse maksaa hankkimalla omia kokemuksia; syntyneistä ongelmista ja oikeusriidoista ratkaisuineen voidaan ottaa opiksi, jotta niissä tapahtunut ei toistuisi. Juristi voi mallittaa, monistaa ja siirtää osaamistaan ja sitä kautta auttaa muita auttamaan itseään.

Juristeilla ei ole päivittäisessä työssään mahdollisuutta osallistua kaikkien kauppojen ja sopimusten valmisteluvaiheeseen – käytännön kaupankävijöillä on. Heillä on samalla myös mahdollisuus tunnistaa ja torjua ongelmia. Käytännön kaupankävijät kannattaa siis valjastaa tähän tehtävään, juristien tuella. Näin projektista toiseen samankaltaisina toistuvat riskit kyetään minimoimaan ja ongelmien syyt poistamaan.

Kauppaa käyvien ihmisten pitää toimia, kun on toiminnan aika. Mahdollisten virheiden ja puuttuvien tietojen korjaaminen tarjouksen tai hankinnan suunnitteluvaiheessa on huomattavasti edullisempaa kuin niiden korjaaminen myöhemmin. Jos kauppojen ja hankintojen valmistelu tapahtuu suunnitelmallisesti, mahdollisuudet ja ongelmat tunnistetaan ajoissa ja niihin myös tartutaan. Kun tehtävistä ja vastuista sovitaan selkeästi yritysten sisällä ja niiden välillä, häiriöiden todennäköisyys pienenee. Tällöin myös sopimuksen käyttäjillä ja täyttäjillä on hyvät edellytykset ymmärtää se, mistä on sovittu.

Juridiikan ja juristien rooli on muuttumassa. Kysymys ei enää ole yksinomaan asioiden hoitamisesta oikeusteitse tai viranomaisissa, vaan työn kuva laajenee. Juristin rooli muuttuu asioiden jälkikäteisestä tarkastelijasta oikeudellisen turvallisuuden edistäjäksi ja aktiiviseksi tuottajaksi yhteistyössä muiden ammattiryhmien kanssa. Preventiivisesti suuntautuva juristi työskentelee muiden ihmisten kanssa ja kautta, mallien ja menettelyiden kehittäjänä ja organisaation oppimisen edistäjänä. Hän on ennen muuta mahdollistaja, ongelmien torjuja ja oikeudellisen omavastuisuuden edistäjä (ks. kuvio 2).

Kuvio 2. Juristien roolit^[2]

Tulevaisuuden juristi ei jää odottamaan toimeksiantoa oikeudellisen ongelman ratkaisemiseksi, vaan auttaa yrityksiä ja niissä toimivia ihmisiä tunnistamaan ja välttämään ongelmat. Hän edesauttaa sellaisten sopimusten syntyä, joilla rakennetaan ja ylläpidetään mahdollisimman hedelmällistä ja pitkäkestoista yhteistyötä. Hän pyrkii myös varmistamaan ennakolta, etteivät yritykset riko sopimuksia tai kilpailu- tai muita säännöksiä taikka loukkaa kolmansien oikeuksia. Soveltamalla oikeudellista osaamistaan ja ongelmien syiden poistamiseen tähtäävää lähestymistapaa tulevaisuuden juristi auttaa yrityksiä ja niissä toimivia ihmisiä menestymään.

Yhteenveto

Vaikka tuomioistuinjärjestelmä olisi miten tehokas ja oikeudenkäynti miten oikeudenmukainen, todellinen oikeus ei toteudu jälkikäteen. Parhaimmillaan yhteiskunta voi tarjota yrittäjille ennustettavat pelisäännöt ja vakaat puitteet. Oikeudellinen turvallisuus ei kuitenkaan toteudu, jos yritykset pakotetaan tuntemattomaan maastoon ja selvittämään, missä vaaraton reitti kulkee.

Oikeudellista turvallisuutta on rakennettava käytännön yritystoiminnassa päivittäin. Vientiyrityksillä on mahdollisuus hallita säädösviidakon vaikutuksia ja liikesuhteidensa riskejä sopimusmääräyksin - tähän jokapäiväisessä työssään sopimuksia tekevien ihmisten tiedot ja taidot eivät kuitenkaan aina riitä. Tiedostamattomat ja hallitsemattomat riskit voivat vaarantaa yrityksen tulevaisuuden.

Kansainvälistymisen, verkostoitumisen, ulkoistamisen ja uusien yhteistyömuotojen myötä kieli, sopimukset ja menettelyt muuttuvat. Uudenlaiset kumppanuudet, partnershipit, valmistuspalvelut ja asiakkuudet korvaavat perinteisen alihankintatoiminnan ja kaupankäynnin - ainakin liike-elämän kielenkäytössä. Monien käytännön toimijoiden käsitys on, että kumppanuuden myötä perinteiset tilaaja-toimittajasuhteet sopimuksineen katoavat, ikäänkuin verkostojen käytännöt harmonisoituisivat itsestään ja asiat voitaisiin rakentaa pelkästään luottamuksen varaan. Sopimukset ja juridiikka mielletään tässä tarkastelussa helposti kehityksen esteeksi tai rajoitteeksi, ei sen tueksi ja mahdollistajaksi. Tämä käsitys on oikeusvarmuuden ja riskien hallinnan näkökulmasta vaarallinen. Samalla se antaa aihetta juristien julkisuus- ja omakuvan ja juristikoulutuksen painotusten kriittiselle tarkastelulle.

Nykyisessä juristikoulutuksessa korostuvat tuomioistuinratkaisut, lainsäädäntö, oikeusperiaatteet ja oikeustiede. Ne saavat myös sopimusoikeudellisia oikeuslähteitä tarkasteltaessa eniten huomiota. Yritysten välisissä liikesuhteissa sopimukset, kauppatapa ja osapuolten omaksuma käytäntö ovat kuitenkin velvoittavuusjärjestyksessä tahdonvaltaisen oikeuden edellä. Yrityksissä ja yritysjuristin käytännön työssä oikeusvarmuutta ja -turvallisuutta luodaan nimenomaan sopimusten avulla. Onnistuminen edellyttää kokonaiskuvaa kaupankäyntiin vaikuttavista pelisäännöistä ja taitoa vaikuttaa pelisääntöihin omilla, tietoisilla ja etukäteisillä valinnoilla ja selkeillä sopimuksilla.

Oikeustieteen tutkimukseen ja opetukseen tarvitaan näkökulmaa, jossa korostuu sopimusten rooli yritysten raivatessa tietään oletusnormien ja säädösten viidakossa. Samalla on aika tarkastella sitä, miten juridiikan perinteiset käsitteet, jaottelut, ajattelutavat ja painotukset sopivat tämän päivän todellisuuteen ja yritysten tarpeisiin. Tiedollisen opetuksen ohessa opiskelijat tarvitsevat tuntumaa sopimustodellisuuteen ja mahdollisuuden harjaannuttaa siinä tarvittavia suunnittelu-, ennakointi- ja sopimustaitoja. On aika rakentaa siltaa sopimusoikeuden ja sopimuskäytännön välille.

Sopimusten puutteet – ja toisaalta hyvällä sopimushallinnolla saavutetut säästöt – näkyvät suoraan yritysten tuloksessa ja palkanmaksukyvyssä. Harkitut ja toimivat sopimusmenettelyt ja -ehdot antavat yritykselle huomattavaa etua nopearytmisessä kilpailussa. Ne turvaavat ennustettavat tulokset ja auttavat välttämään ei-toivotut yllätykset. Niiden avulla voidaan luoda puitteet projektien onnistumiselle ja yhdistää ponnistelut ongelmien torjumiseksi sekä yritysten kustannustehokkuuden, kannattavuuden ja kilpailukyvyn parantamiseksi.

Kun pyrkimyksenä on vakaa, yrittäjyydelle ja työllistämiselle suotuisa kehitys, tarvitaan vuorovaikutusta julkisen vallan, elinkeinoelämän, oppilaitosten ja korkeakoulujen kesken. Opetuksessa ja tutkimuksessa tarvitaan tuntumaa yritysten todellisuuteen ja verkottuvan talouden liiketoimintaosaamiseen. Tulevaisuuden oikeuskasvatus alkaa aikaisin ja sisältää myös yrittämiseen, sopimiseen, ongelmien ehkäisemiseen ja konfliktien ratkaisemiseen liittyviä tietoja ja taitoja. Niiden turvin ihmiset voivat hahmottaa omat oikeutensa ja velvollisuutensa ja tunnistaa ja torjua useimmat ongelmat ajoissa, itsenäisesti. He myös tuntevat oman osaamisensa rajat ja osaavat hakea – ja myös saavat – asianmukaista apua tarvittaessa.

Yritykset tarvitsevat tutkittua tietoa parhaista käytännöistä ja systemaattisia menetelmiä, jotka ottavat myös henkilöstön tiiviisti mukaan ennakoivaan toimintaan ja oikeudellisen turvallisuuden rakentamiseen. Yritysten, korkeakoulujen ja viranomaisten yhteistyössä voidaan luoda uutta osaamista, tutkimusta ja opetusta, joka hyödyttää yrityksiä kun ne sovittavat yhteen liiketoimintaansa, yhteistyömuotojaan ja sopimuskäytäntöjään. Tällöin korostuu eri ammattiryhmien yhteistyön tärkeys ja samalla etukäteisen juridisen asiantuntemuksen merkitys perinteisen jälkikäteisen asemesta.

Kun potentiaaliset ongelmat tunnistetaan ja mahdollisuuksien mukaan torjutaan ennenkuin ne muuttuvat oikeudellisiksi – ja oikeudellisten ongelmien ilmettyä ratkaistaan ajoissa, ennen kuin ne johtavat riitaan – säästyy kaikkien voimavaroja. Onnistumiseen tarvitaan yrityksissä koko henkilöstön sitoutumista, osaamista ja vastuullisuutta. Preventiivisesti suuntautuva juristi arvostaa ihmisten omaehtoisuutta ja rohkaisee siihen. Hän hyödyntää, monistaa ja siirtää osaamistaan luodakseen parhaat mahdolliset edellytykset yrityksen liike- ja sopimustoiminnan ja oikeudellisen itsehoidon onnistumiselle.

Kaikkien etu on, että yritysten ja niissä toimivien ihmisten oikeudellinen omavastuisuus ja osaaminen aktivoidaan. Tavoitteena on yhteiskunta, jossa yritykset ja niissä toimivat ihmiset ymmärtävät oikeutensa ja velvollisuutensa ja jossa heitä tuetaan saavuttamaan tavoitteensa ja ehkäisemään ja ratkaisemaan ongelmansa oma-aloitteisesti ja ennakoivasti.

^[1] Kuvio pohjautuu mukaellen kuvioon An Integrated Civil Justice System julkaisussa civil.justice.2000. A Vision of the Civil Justice System in the Information Age. A Strategy Paper issued by the Lord Chancellor's Department. June 2000. ks. http://www.lcd.gov.uk/cj2000/cj2000.htm.

^[2] Työn moniulotteisuudesta suhteessa juristien julkisuus- ja omakuvaan ks. Barton, Thomas D. - Cooper, James M.: Preventive Law and Creative Problem Solving: Multi-Dimensional Lawyering. Artikkelin verkkoversion johdannossa esitetyssä kuviossa vastaavat roolit ovat Fighter, Problem Solver ja Designer: ks. http://www.preventivelawyer.org.

Oikeus 2002:1

[ Main Menu ] - [ Who We Are ] - [ Palvelumme ] - [ Links ] - [ Contact Us ]